Nō-teatteri

Nō-teatteriesitys Itsukushima-jinjassa.

Nō-teatteri (jap. 能, nō) on japanilaisen musiikkiteatterin keskeinen muoto, joka on muotoutunut jo 1300-luvulla. Sen draama esitetään runonlaulantaa muistuttavana rytmisenä esityksenä, joka muistuttaa jonkun verran oopperaa, mutta ei ole varsinaista musiikkia. Näyttelijät käyttävät naamioita.

Nō-teatterin näytelmät voidaan jakaa viiteen kategoriaan:

1. Jumal- eli jatkonäytelmät (jap. 脇能, wakinō)
2. Soturinäytelmät (jap. 修羅物, shuramono)
3. Nais- eli peruukkinäytelmät (jap. 鬘物, katsuramono)
4. Sekalaiset eli neljännet näytelmät (jap. 四番目物, yobanmemono)
5. Lopetus- eli paholaisnäytelmät (jap. 切り能, kirinō)

Näyttelijöitä on neljää tyyppiä, ja roolihahmoja kahdeksaa päätyyppiä:

• shitekata on yleisin näyttelijätyyppi. Hänellä voi olla erilaisia rooleja, kuten
  • shite – tarinan sankari
  • tsure – sankarin kaveri
  • jiutai – 6–8 hengen kuoro
  • koken – näyttämöavustaja
• wakikata esiintyy pelkästään wakin rooleissa – shiten vastanäyttelijänä
• kyōgenkata esiintyy kyōgen-välinäytelmissä varsinaisten nō-näytösten välillä
• hayashikata eli muusikko soittaa jotain nō-näytelmän neljästä instrumentista.

Teatterin näyttämö.

Nō-teatterin teatterirakennuksen malli vakiintui 1500-luvun lopulla. Sen näyttämö on korotettu ja neliönmuotoinen, noin 5,5 metriä leveä, ja joka nurkassa on pylväät, joiden varassa on katto. Näyttämön takana on orkesteri ja vieressä kuoro. Näyttämöltä pukuhuoneeseen vie silta, jota pitkin esiintyjät pystyvät tekemään näyttäviä sisääntuloja ja poistumisia näyttämöltä. Yleisöä mahtuu harvoin enempää kuin 500.

Katso myös

• Bunraku
• Kabuki

Lähteet

• Fält Olavi K, Nieminen Kai, Tuovinen Anna, Vesterinen Ilmari: Japanin kulttuuri, s. 361. Otava, 1999, 2.p. ISBN 951-1-12746-2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nō-teatteri Wikimedia Commonsissa

• Nō-näytelmien libettoja (englanniksi)
• Nō-yhdistys (japaniksi)