Stasin salaisuudet
Saksa ei ole vieläkään julkistanut tärkeimpiä asiakirjoja Stasin ulkomaanvakoilusta. Hallitus jarruttaa tutkimuksia‚ koska se pelkää poliittisia skandaaleja. (SK 39/2002)
Teksti Teppo Tiilikainen
(SK 39/2002)
Stasilla oli DDR:n romahtaessa 80 000 täyspäiväistä työntekijää ja satojatuhansia ilmiantajia, joita koskevilla paljastuksilla on herkuteltu 13 vuotta. Turvallisuusministeriö oli Itä-Saksan sortokoneiston tärkein elin, ja sen päätehtävänä oli omien kansalaisten vakoilu.
Stasilla oli myös Länsi-Saksassa 20 000–30 000 urkkijaa. Saksojen yhdistymisen jälkeen viranomaiset tutkivat muutaman tuhannen länsisaksalaisen Stasi-yhteyksiä, mutta vain 253 joutui oikeuteen ja suurin osa heistäkin selvisi ehdollisella tuomiolla.
Stasin varsinaisesta ulkomaantiedustelusta tiedetään paljon vähemmän. Vakoiluorganisaatiota, Hauptverwaltung Aufklärungia, johti 34 vuotta kommunistisen kulttuurisuvun kasvatti Markus Wolf, jonka ammattitaitoa arvostettiin kylmän sodan vuosina myös lännessä.
Wolfin mukaan Stasin ulkomaantiedustelun palveluksessa oli loppuvaiheessa 4 000 työntekijää. Länsi-Saksassa oli tuhatkunta vakoilijaa, mutta vain kymmenesosa heistä oli »tärkeitä lähteitä». Käytännössä Stasilla oli kuitenkin urkkijansa kaikkialla länsisaksalaisessa yhteiskunnassa – tiedustelupalvelussa, ministeriöissä, yliopistoissa, kirkoissa, yrityksissä ja järjestöissä.
Viime vuosina julki tulleiden tapausten määrä tuntuu pieneltä, kun sitä vertaa käytössä olevan arkistomateriaalin määrään. Suurin osa tuomituista on ollut pikkutekijöitä, jotka ryhtyivät maanpettureiksi rahasta, rakkaudesta tai ideologisista syistä.
Varsinaisia huippuvakoojia ei ole juuri saatu kiinni, vaikka Länsi-Saksa oli Stasin ulkomaantiedustelun ehdoton pääkohde.
Rupp vakoili myös Suomea
Tunnetuin DDR:n vakoilijoista on edelleenkin Gunter Guillaume, liittokansleri Willy Brandtin henkilökohtainen neuvonantaja, jonka paljastuminen johti 1974 Brandtin eroon. Stasi lähetti Guillaumen 1956 Itä-Saksasta pakolaisena Länsi-Saksaan. Hän rakensi näyttävän uran sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja kohosi lopulta Brandtin oikeaksi kädeksi.
Toinen tunnettu tapaus on Rainer Rupp, joka työskenteli Naton päämajassa Brysselissä ja ryhtyi DDR:n agentiksi maailmankatsomuksellisista syistä. Rupp välitti tietoja 1970-luvulta Saksojen yhdistymiseen asti koodinimellä Topaz. Hänet pidätettiin 1993 ja tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen.
Arkistotietojen mukaan Rupp toimitti Natosta myös Suomea koskevaa aineistoa, samoin kuin Wolf-Heinrich Prellwitz, joka työskenteli Länsi-Saksan puolustusministeriössä peitenimellä Roedel.
Rakkaussuhteen vuoksi vakoilleista tunnetuin lienee Gabriele Gast, joka työskenteli Länsi-Saksan tiedustelupalvelussa. Hän vieraili 1960-luvun lopulla DDR:ssä tehdessään väitöskirjaa Itä-Saksan naisten poliittisesta roolista ja tapasi samalla charmikkaan Stasi-upseerin Karl-Heinz Schneiderin. Gast rakastui ja ryhtyi kaksoisagentiksi. Hän oli loppuun asti Markus Wolfin henkilökohtainen suojatti, jota tämä kutsuu muistelmissaan lempeästi Gabyksi.
Gabriele Gast ei jäänyt kiinni Stasin arkistojen perusteella, vaan hänet paljasti entinen Stasin upseeri. Gast pidätettiin 1990 Saksojen yhdistymisen jälkeen ja tuomittiin vankeuteen kuudeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi.
Gastiakin tärkeämpi myyrä Länsi-Saksan tiedustelupalvelussa oli Klaus Kuron, joka toimitti tietojaan peitenimellä Stern. Hänen varsinainen tehtävänsä oli värvätä itäsaksalaisia ja neuvostoliittolaisia kaksoisagentteja, joista hän luovutti tiedot eteenpäin myös Stasille. Kuron pidätettiin syksyllä 1990 ja hänet tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen.
1990-luvulla paljastuneista poliitikoista tunnetuin on Karl Wienand, joka työskenteli SPD:n parlamenttiryhmän sihteerinä Willy Brandtin aikana. Valtaosa Wienandia koskevista arkistoista ehdittiin tuhota, mutta osa löydettiin myöhemmin Stasin johtajan Erich Mielken toimistosta.
Kaikki SPD:n johtavat poliitikot esiintyivät todistajina oikeudenkäynnissä, joka päättyi 1996. Wienand sai kaksi ja puoli vuotta vankeutta, ja hänet tuomittiin menettämään vakoilupalkkioina saamansa miljoona Saksan markkaa valtiolle.
Seuraavana vuonna myös vakoilupäällikkö Wolf sai tuomionsa: kaksi vuotta ehdollista vankeutta. Se tuli sieppauksesta, jonka Stasi oli pannut toimeen 1960-luvulla.
Wolf oli ehditty tuomita jo tätä ennen kuudeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen maanpetoksesta, mutta tuomio kumottiin. Perustuslakituomioistuin katsoi, ettei entistä DDRn kansalaista voi tuomita Saksan liittotasavallan pettämisestä.
Kiista Rosenholz-aineistosta
Saksan vakoilijajahtia ovat jarruttaneet samat syyt kuin suojelupoliisin tutkimuksia Suomessa. Stasin arkistoissa oli 180 hyllykilometriä asiakirjoja, vaikka suuri osa ehdittiin hävittää ennen Saksojen yhdistymistä. Papereita on niin paljon, ettei kaikkia ole vieläkään luokiteltu, vaikka työtä on tehty 12 vuotta.
Markus Wolf kertoo muistelmissaan kehittäneensä tietoisesti mahdollisimman monimutkaisen tietojärjestelmän vakoojiensa suojaksi. Kaikkien tiedot oli koottu keskusrekisteriin, jonka jokainen osasto sisälsi 60-100 ihmisen peitenimet, osoitteet ja toimipaikat. Agenttien oikeat nimet tallennettiin erilliseen kortistoon, johon vain harvoilla oli pääsy.
Kortisto tuhottiin, mutta osa magneettinauhalle otetuista varmuuskopioista pelastui. Tämä ns. Rosenholz-aineisto myytiin suurella rahalla Yhdysvaltain tiedustelupalvelulle CIA:lle,jota kiinnosti erityisesti Stasin ja KGB:n toiminta Yhdysvalloissa. Rosenholz-kortistossa on yksityiskohtaiset tie~ dot DDRn värväämistä vakoilijoista länsimaissa.
Pari vuotta sitten Yhdysvallat suostui lähettämään pitkän diplomaattisen kädenväännön jälkeen muun muassa Saksaan ja Suomeen niitä koskevia tiedostoja, jotka oli kopioitu cd-levyille. CIA on kuitenkin pitänyt alkuperäisen arkiston itsellään.
Professori Alpo Rusiin kohdistuneet epäilyt liittyvät näihin CIA:lta saatuihin tietoihin. Suojelupoliisi on ollut kiinnostunut erityisesti koodinumerolla XV/II/69 esiintyvästä tietolähteestä, joka toimitti DDR:lle kaikkiaan 88 asiakirjaa vuosina 1969–77.
Stasin arkistojen perusteella agentti XV111/69 oli Suomessa toimineista vakoojista ahkerin ja aktiivisin, ja hän pääsi käsiksi myös ulkoministeriön asiakirjoihin. Hänen yhteyshenkilönsä oli vuodesta 1974 lähtien sama Stasi-upseeri kuin Gabriele Gastin.
Kuulusteluissa Supoa on kiinnostanut myös Alpo Rusin suhde Elinkeinoelämän valtuuskuntaan Evaan. Alpo Rusi on kiistänyt vakoilun.
Agentti XV/ll/69 oli Wolfin johtaman ulkomaantiedustelun palveluksessa eli kyse on selvästi vakavammasta rikoksesta kuin kansanedustaja Pentti Tiusasen tai Oulun yliopiston lehtorin Jouko Jokisalon tapauksissa. Tiusanen raportoi Stasille 1970-luvulla opiskelijatovereistaan Greifswaldin yliopistossa, ja Jokisalo palveli lähes kymmenen vuotta Stasin puhelin- ja radiotiedustelua opiskellessaan Berliinissä.
Ylen MOT-ohjelman mukaan kaikkiaan 200 lähdettä keräsi Stasille tietoja Suomesta. Osa heistä oli ulkomaalaisia. Stasia kiinnostivat erityisesti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous Etyk, kauppapolitiikka sekä suhteet Eftaan ja EEC:hen. Stasi seurasi myös kommunistisen puolueen sisäistä valtataistelua, puolueita sekä työmarkkinajärjestöjä.
Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala ei suostu kommentoimaan tässä vaiheessa millään tavoin tutkimuksia suomalaisten Stasi-kytköksistä. Tutkimukset ovat joka tapauksessa loppusuoralla, sillä Nevala on luvannut, että ne saadaan päätökseen hyvissä ajoin ennen joulua. Epäiltyjä on jäljellä alle kymmenen, ja he edustavat Supon mukaan »yhteiskuntaelämän eri lohkoja».
Tiedot luokiteltiin salaisiksi
Saksan johtava Stasi-tutkija, tohtori Hubertus Knabe arvelee, että lopullinen totuus Stasin vakoilijaverkosta paljastuu vasta vuosien kuluttua, jos sittenkään. Tärkeimpiä asiakirjoja ei ole vieläkään julkistettu.
Knaben mukaan Saksan viranomaiset saivat jo 1993 Yhdysvalloista kortiston, johon on kirjattu Stasin länsisaksalaiset avustajat. Näihin asiakirjoihin liittyy yli 1 800 selvityspyyntöä. Tutkimukset on kuitenkin keskeytetty, koska asiakirjat on luokiteltu salaisiksi.
Yhdysvallat on luovuttanut Saksaan vasta osan Rosenholz-aineistosta. »Näitäkään tietoja ei ole annettu tutkijoiden käyttöön, koska Yhdysvaltain viranomaiset ovat luokitelleet ne salaisiksi. Tämä on hämmästyttävää, sillä Yhdysvalloilla ei pitäisi olla siihen mitään oikeutta», Knabe ihmettelee.
Hän pitää salassapidon perusteita muutenkin epäuskottavina. »Viranomaiset väittävät, että Yhdysvalloista saaduissa kopioissa saattaa olla virheitä. Tämä ei ole mikään syy salassapitoon, sillä kaikissa historiallisissa lähteissä on aina olemassa tietty virhemahdollisuus.»
Saksan hallituksen mukaan kortistot voidaan avata vasta, kun koko aineisto on saatu Yhdysvalloista. Knabe ei hyväksy tätäkään perustelua.
»Tiedot kopioidaan Yhdysvalloissa aakkosjärjestyksessä. Voisimme aivan hyvin tutkia sellaisiin henkilöihin liittyviä asioita, joiden sukunimet alkavat aakkosten alkupään kirjaimilla», hän sanoo.
Knabe haluaisi selvittää esimerkiksi kenraali Gert Bastianin mahdolliset Stasi-yhteydet.
Bastian erosi 1979 Saksan armeijasta vastalauseena Naton ohjuspolitiikalle ja liittyi vihreisiin. Hän kuului sittemmin Saksan rauhanliikkeen aktiiveihin. Bastian löydettiin kymmenen vuotta sitten kodistaan kuolleena yhdessä puolisonsa, vihreiden liittopäiväedustajan Petra Kellyn kanssa. Bastian ampui ilmeisesti ensin Kellyn ja sitten itsensä. Kaikkia murhenäytelmän taustoja ei ole vieläkään selvitetty.
Hallitus peittelee skandaaleita
Knabe toimi 1992-2000 johtavana tutkijana Stasin toimintaa selvittävässä Gauck-virastossa, ja hän on kirjoittanut useita kirjoja Stasin toiminnasta. Nykyisin hän on johtajana museossa, joka on rakennettu Stasin entiseen keskusvankilaan Berliinin Hohenschönhausenissa.
Knabe on tutkinut erityisesti DDR:n länsivakoilua. Hänen mukaansa Pohjoismaat, Hollanti ja Belgia olivat Stasin keskeisiä kiinnostuksen kohteita, ja salaisia tapaamisia järjesteltiin tämän tästä mm. Kööpenhaminassa. Stasin apuna oli Rostockin yliopiston pohjoismainen tiedekunta, jossa työskenteli paljon turvallisuuspalvelun epävirallisia urkkijoita.
Knabe ei usko, että Saksan julkaisemattomissa tiedostoissa olisi uusia Suomeen liittyviä tietoja, koska Yhdysvallat on luvannut toimittaa ne suoraan suojelupoliisille. Nevala ei suostu kertomaan sitäkään, odottaako Supo vielä uusia tietoja Yhdysvalloista tai Saksasta ennen tutkimusten valmistumista.
Knabe epäilee, että Saksan viranomaiset yrittävät viivyttää Stasi-tutkimuksia niin kauan, ettei tietojen julkistamisesta aiheudu enää suuria skandaaleita. Peittely alkoi kristillisdemokraattien valtakaudella, ja Gerhard Schröderin punavihreä hallitus on jatkanut samoilla linjoilla. Viime aikoina kristillisdemokraatit ovat tosin ryhtyneet puoltamaan arkistojen avaamista liittopäivien sisäasiainvaliokunnassa.
»Hallituspuolueetjarruttavat asian tutkimista. Sen vuoksi emme tiedä vieläkään, kuka vakoili Stasille Länsi-Saksassa», Knabe sanoo.
Viranomaiset eivät yleensä tiedota millään tavoin myöskään omien tutkimustensa edistymisestä. Joitakin tapauksia on päätynyt oikeussaliin, mutta niistäkin on kerrottu julkisuudessa useimmiten nimettöminä.
Knabe arvostelee myös oikeuslaitoksen käytäntöä. Suurin osa oikeudenkäynneistä on keskeytetty, kun epäilty on suostunut maksamaan sovitun sakon. Esimerkiksi SPD:n johdon turvallisuuspoliittisena neuvonantajana työskennellyttä Wolfgang Biermannia vastaan nostettu juttu keskeytettiin 1996, kun hän oli maksanut 25 000 Saksan markan (12 500 euron) sakot.
Knaben mielestä Biermann päästettiin livahtamaan kuin koira veräjästä. CIA kiinnitti Biermanniin huomiota jo 1980-luvulla. Häntä pidettiin KGB:n »vaikuttaja-agenttina», joka yritti tehdä Neuvostoliiton näkemyksiä ymmärrettäväksi Länsi-Saksan rauhanliikkeessä. Stasin hyväksi Biermann vakoili peitenimellä Akker.
Biermann on kiistänyt toimineensa tietoisesti vakoojana. Knabe ei usko tähän, sillä Akker välitti Stasille kaikkiaann 273 asiakirjaa eli kolme kertaa enemmän kuin suomalainen XV/11/69. Akkerin salkussa liikkui usein mm. puolustusministeri Manfred Wörnerin salaisia papereita.
Myös Stasin entiset työntekijät ovat vahvistaneet, että Akkeria pidettiin huippuvakoojana. Heidän mukaansa hänen kaltaisilleen vakoojille maksettiin vuosittain noin 120 000 Saksan markkaa eli 60 000 euroa.
Kohl ei halua julkisuutta
Stasin pesänselvitystä on jarruttanut myös entisen liittokanslerin Helmut Kohlin tapaus.
Kohlin kansioissa on kaikkiaan 7 000 liuskaa, joista suurin osa on salakuunteluraportteja hänen käymistään puhelinkeskusteluista. Kohlin kerrotaan lukeneen papereitaan parin viikon ajan Stasin arkistossa. Tämän jälkeen hän on estänyt sinnikkäästi niiden julkistamisen.
Kiista on jumiuttanut 2 500 viranomaisille tehtyä selvityspyyntöä. Liittopäivät sääti heinäkuussa lain, joka tekee myös julkisuuden henkilöiden paperit periaatteessa julkisiksi. Kohl jatkaa kuitenkin oikeustaistelua.
Uuden lain mukaan tiedot pitää julkistaa, jos se ei riko kyseisen henkilön ihmisoikeuksia, Knabe sanoo.
»Laki ei ole yksiselitteinen, joten julkistamisesta päätettäneen tapauskohtaisesti. Luulen, että tästä asiasta joudutaan järjestämään vielä uusi oikeuskäsittely.»