Minulla on aktiivinen seksielämä, hormonaalinen ehkäisy ja vaihdevuodet. En käy koskaan gynekologilla. ”Ihan tosi!” joudun sanomaan tyrmistyneille ystävättärille.
Käyn omalla terveysasemalla yleislääkärillä. Olenhan terve. Jos lääkärini ei osaisi minua hoitaa, hän kaiketi osaa silti kirjoittaa lähetteen erikoislääkärille. Toistaiseksi sitä ei ole tarvittu.
Jotkut ovat siinä uskossa, että gynekologilla pitää käydä kerran vuodessa ”varmuuden vuoksi”.
Jostain syystä vallalla on itsepintainen käsitys, että naisten pitää hoidattaa itseään gynekologilla. Koska terveysasemilla ei heitä ole, vaihtoehto on käytännössä yksityislääkäri. Jotkut ovat jopa siinä uskossa, että gynekologilla pitää käydä kerran vuodessa ”varmuuden vuoksi”.
Kuulostaa uskomukselta, jota yksityislääkärit eivät mielellään kiistä. Ei yksityisellä käynnistä tietysti haittaa ole, joten käsitys on sinänsä harmiton – paitsi, jos on pulaa rahasta.
Ihmisiä, joilla ei ole varaa yksityislääkäriin, on paljon. Enemmistö meistä on naisia.
Terveyskeskuslääkärit hoitavat neuvolassa raskaana olevat ja tarkistavat synnytyksen jälkeen, että kaikki on taas kunnossa. Siksikin monilla terveysasemilla on nykyään ultraäänilaite, jonka avulla lääkäri näkee kohdun sisällön ja limakalvon paksuuden sekä munasarjat.
Vielä parikymmentä vuotta sitten kun olin neuvolan asiakas, ultraäänilaitteita oli vain gynekologeilla ja synnytyssairaaloissa, mutta nykyään terveyskeskuslääkärin ei tarvitse tyytyä pelkkään käsikopeloon.
Minulle ja kaltaisilleni pienituloisille naisille kela-korvauksen korotus on yhdentekevä: julkisella mennään joka tapauksessa.
Peruspalveluministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on perustellut yksityislääkärien Kela-korvausten korotusta sillä, että se mahdollistaa useammalle pääsyn gynekologille. Oppositio on epäillyt, mahtaako korvaus oikeasti alentaa asiakkaan loppulaskua, joka sisältää lääkärin palkkion lisäksi usein laboratoriokokeita, mahdollisia lääkkeitä ja toimistomaksun.
Minulle ja kaltaisilleni pienituloisille naisille korvauksen pieni korotus on aivan yhdentekevä. Julkisella palvelulla mennään joka tapauksessa.
Meille olisi sitä parempi, mitä useampi nainen hoidattaisi alakerran asiansa terveysasemalla. Se madaltaisi kynnystä riisua alushousut yleislääkärin edessä, ja niin yhä useampi terveyskeskuslääkäri saisi gynekologian osaamista. Kokemuksen puute on nimittäin yksi syy siihen, että terveidenkin naisten gynekologia mielellään tuupataan erikoislääkäreille.
Omalääkärimalli ei toimi kaikkialla, vaikka kaikki pitävät sitä parhaana systeeminä. Omalääkäri on kuitenkin liki välttämättömyys, kun kyseessä on seksuaaliterveys. Tuiki tuntemattoman lääkärin kanssa on vaikea ottaa ongelmansa puheeksi, saati sitten kiivetä tutkimuspöydälle ilman pöksyjä.
Mutta vielä tärkeämpi omalääkäri on siksi, että hormonaaliset muutokset ovat hitaita ja vaativat seurantaa. Minusta tuntui turvalliselta, kun sama tuttu lääkäri poisti kuparikierukan, josta kohtuni ei yhtään tykännyt. Nyt hän on asentanut minulle jo kaksi hormonikierukkaa.
Omalääkäri on liki välttämättömyys, kun kyseessä on seksuaaliterveys.
Turvallisuudentunne vähentää tutkitusti myös kipua, ja olemme lääkärini kanssa havainneet, etten yleensä tarvitse puudutusta. Luotan lääkäriini, kun kokeilen hormonikorvaushoitoa vaihdevuosioireisiin. Ja tiedän, että minun ei tarvitse rahanpuutteen takia laiminlyödä lääkityksen seurantaa.
Papakokeiden tai mammografian vuoksikaan ei tarvitse mennä erikoislääkärille, jos kaikki on kunnossa. Kaikille maksuton seulontaohjelma on nimittäin suunniteltu sellaiseksi, että solumuutokset havaitaan ajoissa.
Olisi toki ihanteellista, että terveysasemat olisivat niin suuria, että henkilökuntaan kuuluisi muutama erikoislääkäri. (Jos minulta kysytään, niin ensin psykiatri ja sitten vasta gynekologi.)
Mutta koska terveysasemat eivät sellaisia ole, yleislääkärin osaamisen loputtua potilas on tietenkin lähetettävä eteenpäin erikoislääkärille. Niinhän tehdään kaikissa muissakin sairauksissa. Terveet hoidettakoon terveysasemalla.
Naiseus ei ole nimittäin sairaus. Seksi ei ole sairaus. Raskaus ei ole sairaus – edes vaihdevuodet eivät ole sairaus. Apua ja tukea nainen tarvitsee silti – kukkaron paksuudesta riippumatta.
Auli Viitala
Kirjoittaja on 49-vuotias mielenterveyskuntoutuja.